Jyväskylän koulutuskuntayhtymä uudistaa Jyväskylän lukioverkon. Päättäjät ja viranhaltijat ovat ideoineet tuhansien lukiolaisten jättikampuksia, jotka lisäksi olisivat ammattiopiston valtavan kampuksen yhteydessä. Myös historiallinen Jyväskylän Lyseon lukio, maamme ensimmäinen suomenkielinen ylioppilastutkintoon valmistava opinahjo, aiotaan siirtää perinteisestä lyseotalostaan muualle.

Sekä tutkimustulokset että maalaisjärki puhuvat suurlukioita vastaan. Lyseon siirtäminen puolestaan olisi rikos suomalaisuutta, kulttuuriperintöä ja nykyajan elinvoimaista yhteisöä kohtaan.

maanantai 6. helmikuuta 2012

Lukioikäisistäkin on tutkimustietoa

Jyväskylän lukioverkkoselvityksen on perustellusti arvosteltu ontuvan mm. pedagogisen valmistelun puuttuessa. Lukioväen kasvatustieteellisiin, psykologisiin tai vaikkapa työturvallisuutta koskeviin kysymyksiin ei vieläkään ole saatu vastauksia.

YLE:n Keski-Suomen alueuutisissa 30.1. esiintyneen, kansalaiskannanoton vastaanottaneen lukioliikelaitoksen johtokunnan puheenjohtaja Sinuhe Wallinheimon (kok.) haastattelu ei osoittanut lisääntynyttä perehtyneisyyttä massakampuksia koskevaan tutkimustietoon. Hän totesi opiskelleensa itse paljon suuremmalla kuin 1200 opiskelijan kampuksella, jossa yhteisöllisyys kuulemma toteutui oikein hyvin.

Olen psykologina ja opettajana perehtynyt viime syksynä kymmeniin tuoreisiin kansainvälisiin psykologia- ja kasvatustieteellisiin julkaisuihin, joissa käsitellään koulujen koon ja kulttuurin yhteyksiä nuorten koulumenestykseen ja hyvinvointiin. Lukemani perusteella en voi kuin ihmetellä puheita, joissa joko perustellaan lukioiden suurta kokoa myönteisillä yliopistokampuskokemuksilla tai vähätellään esim. professori Liisa Keltikangas-Järvisen aiheeseen liittyvien tutkimusten huomioarvoa sillä perusteella, että niissä ovat aineistona yläkouluikäiset oppilaat. Nimenomaan lukioikäisistä opiskelijoista ja koulun koosta on saatavilla yllin kyllin samansuuntaista varoittavaa tutkimustietoa. Voin mielihyvin tulla asiasta päättäville tahoille referoimaan lukemaani - tai vaikka toimittaa näitä artikkeleita luettavaksi - jos ja kun poliitikot ja virkamiehet ovat kiireisiä olennaista tutkimusaineistoa itse etsimään tai läpi käymään.

Suuri osa tutkimuksista on tehty Yhdysvalloissa high school -opiskelijoilla, mutta myös eurooppalaisia tutkimuksia on tehty. Yhdysvaltalaisen koulukulttuurin erottaa suomalaisesta myös se, että siellä saatetaan käydä samaa ”kurssia” puolikin vuotta, jolloin opiskelutoverit tulevat tutummiksi kuin meikäläisessä luokattomassa lukiossa, jossa on perustellusti syytä etsiä yhteisöllisyyttä koko koulun yhteisestä kulttuurista vaihtuvien oppimisryhmien tueksi. Jyväskylän lukioiden vahvoja koulukulttuureja eivät konsulttien suunnitelmat näy arvostavan.

Miksi sitten ammattiopiskelijat eivät kärsi suurista yksiköistä? Heidän viiteryhmänsä rakentuu oman ammattialan ympärille, jolloin samastumisyksikkö harvoin on koko kampus. Ennen kaikkea ammattiopiskelijalla on vähemmän opettajia kuin lukiolaisilla. Ammattiopiskelijan opettajat varmasti kaikki tuntevat oppilaansa, mutta 1200 opiskelijan lukiossa opettaja ei enää kykene tutustumaan kaikkiin opettamiinsa nuoriin. Toisaalta ammattioppilaitoksissakin keskeytysprosentteja voitaisiin ehkä pienentää kehittämällä sellaista yhteisöllisyyttä, joka houkuttelee oppilaan kouluun silloinkin, kun opinnot eivät jaksa kiinnostaa. Sellaista tapahtuu nykylukioissa usein, ja samalla lopulta kurssitkin tulevat suoritetuiksi, vaikka opiskelumotivaatio välillä olisi hukassa.

Vasta yliopisto-opiskelijat alkavat vähitellen lähestyä ikää (uusimpien tutkimusten mukaan jopa 25 v.), jossa otsalohkojen kypsyys mahdollistaa itsenäisten opintojen suunnittelun pitkällä tähtäimellä ja todellisen omasta opiskelusta vastuun ottamisen. Silti Yhdysvalloissa, jonne Wallinheimonkin muistot liittyvät, yliopistoissa varsinaisten opintojen ulkopuolisella toiminnalla kuten urheilujoukkueilla on suuri painoarvo. Ehkäpä Wallinheimonkin myönteiset kokemukset perustuvat juuri tällaisiin kiinteisiin harrasteryhmiin. Kuitenkin jo nyt KKY:n aikana Jyväskylän lukioissa taito- ja taideaineisiin panostamista on vain vähennetty; kerhotoimintaahan lukioissa ei rahoiteta lainkaan.

Nykykokoisissa lukioissamme vuosikurssien koko on 150–200 oppilasta. Sitä suurempaa ryhmää on psykologisten tutkimusten perusteella kenen tahansa vaikea ottaa henkisesti haltuun. Sen arvellaan juontavan juurensa evoluutiostamme, historiallisesti toimineiden ihmisyhteisöjen tyypillisestä koosta. Kuinka pitkän harppauksen - ja mihin suuntaan - ihmisen kehittymisen kannalta päättäjät ovat valmiit ottamaan?


Emmi Ignatius,

PsM, psykologi, psykologian opettaja,

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti