Pekka Haavisto vastustaa jättilukioita

Presidenttiehdokas Pekka Haavisto ilmoitti tänään sunnuntaina tukevansa koulutukseen liittyviä perinteitä ja vastustavansa suuria kouluyksiköitä. Kantansa Pekka Haavisto kertoi Aalto-salissa kansalaisjuhlassa.

Vasemmistoliiton Tiainen peräänkuuluttaa jyväskyläläistä sivistystä

Keskisuomalaisen mielipidekirjoituksessaan "Konserttitalo vai terveyskeskus?" vasemmistoliiton kansanedustaja Eila Tiainen toruu jyväskyläläisen koulutus- ja sivistysihanteen väheksymistä.

"Ihmettelin, miksi jo 1850-luvulla syntynyt suomalaisen koulutuksen ja sivistyksen perinnettä ei enää vaalita kaupungissamme." 1850-luvulla Jyväskylään perustettiin Jyväskylän lyseo.

Kannanottoja

Joukko jyväskyläläisiä on julkaissut kannanottonsa 1 200 opiskelijan jättilukioita ja mammuttikampuksia vastaan. Kannanottoon pääset tästä: https://docs.google.com/open?id=0B7KlnXaO4Ep9YTU2NjllNGQtNWRjZC00ZGE1LWEzZmEtNzc2YmExNGQ1MjQ0

Lyseon väki on laatinut myös oman lyseotaloa silmällä pitävän kannanottonsa: https://docs.google.com/open?id=0B7KlnXaO4Ep9OTMyODllMWYtOGQzNC00Zjk0LWEwZWQtODQ5MmY3YzY4NmVl

Voionmaan opettajat ovat julkaisseet oman kannanottonsa Keskisuomalaisen sivustolla: http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/ammattiopinnot-eivat-lisaa-lukioiden-vetovoimaa/987688

Jyväskylän arvokkain brändi

Jyväskylän Lyseon perustamisen on kiistatta voitu osoittaa olevan Jyväskylän historian tärkein ja laajimmin kaupungin kehitykseen vaikuttanut yksittäinen tapahtuma. Minkään muun kaupunkia koskettaneen ratkaisun merkitys ei ole ulottunut kerrannaisilmiöineen lähellekään maamme ensimmäisen suomenkielisen oppikoulun perustamista Jyväskylään. Jyväskylän Ylä-alkeiskouluna aloittaneen opinahjon valtakunnalliseksi kohonnut merkitys loi perustan kaupungin maineelle suomenkielisen opetuksen keskuskaupunkina. Lyseo viritti välittömästi tai välillisesti kehityskulun, jonka tuloksina syntyivät vaikkapa seminaari ja tyttökoulu, kaupunkimme graafinen teollisuus, maine suomenkielisen kuorolaulun kotikaupunkina ja laulujuhlakaupunkina, Alvar Aallon arkkitehtuurin kaupunkina ja merkittävänä korkeakoulu- ja yliopistokaupunkina.

Jyväskylän Lyseon koko 153-vuotinen maineikas historia on ollut pioneerityötä myös pedagogisia menetelmiä kehitettäessä. Lyseon saamat tunnustukset vaikkapa viime vuosikymmenten lukiokoulutuksen kehittämisessä ovat tuoneet kaupungillemme laajaa kansainvälistä mainetta. Lyseon sivistyshistoriallisen merkityksen lujimpia puolustajia ovat aina olleet koulun kulloisetkin oppilaat. Heille lyseotalon miljöön muodostama GENIUS LOCII muodostuu arkkitehtoniseen tilaan liittyvistä henkisistä, tyylillisistä ja toiminnallisista ominaisuuksista. Voimakkaan sivistyseetoksen sävyttämään perinteeseen liittyminen on ollut omiaan kannustamaan ja motivoimaan heitä heidän opiskelussaan.

Pian 110–vuotias, tutkimuksissa hyväkuntoiseksi ja homeettomaksi todettu lyseotalo on kiinteä osa tätä arvokasta brändiä. Koulun sisätilojen leimaaminen julkisuudessa monisairaaksi on valheellista ja tarkoitushakuista vääristelyä. Haihattelevat väitteet siitä, että lyseotalo ei soveltuisi muka vanhanaikaisuutensa vuoksi opetuskäyttöön ansaitsee saada vertailukohdikseen vaikkapa Helsingin Yliopiston päärakennuksen Helsingin Senaatintorin reunalla, Turun Akatemiatalon, Reserviupseerikoulun päärakennuksen Haminassa, Uppsalan ja Lundin yliopistorakennukset, Oxfordin ja Cambridgen colleget tai oikeastaan minkä tahansa eurooppalaisen sivistysvaltion monisatavuotiaat kampusalueet. Opetuksen taso ja sen saavutukset eivät kysy opetustilan ikää käytettiinpä välineinä sitten liitu- tai älytaulua.

Kaupunginjohtaja Markku Anderssonin viisaasti peräänkuuluttama ajatus Jyväskylälle muotoutuneiden tärkeimpien imagotekijöiden, jyväskyläläisen brändin voimistamisessa on nykyhetken nopeiden muutosten keskellä hyvin tärkeää. Erilaisten brändien merkitystä arvioitaessa on voitu havaita että yhtäkkisesti muotoutuneet brändit häipyvät yleensä myös helposti kun taas taas pitkää perinnettä kantavat brändit myös kestävät lujimmin ajan haasteissa.

Jyväskylän Lyseon menestystarina on kaupungin imagon kannalta aivan keskeinen, jota viisaasti johdetulla Jyväskylällä ei ole varaa hukata. On sulaa hulluutta ajatella että Jyväskylälle olisi etua luopua vapaaehtoisesti sellaisesta brändistä, mitä muualla kynsin hampain pyritään saavuttamaan tai jopa keinotekoisesti rakentamaan. Kaupunkimme arvokkaimman ja menestyksekkäimmän brändin, Jyväskylän Lyseon hävittäminen pyrkimällä sulauttamaan se kasvottomaan ja miljoonia nielevään suurlukioon on verrattavissa siihen villin lännen tyhmästi toheloineeseen pyssysankariin, joka ampui itseään haavoittavasti jalkaan osuen samalla saappaan sisälle piilottamaansa kultakelloon.

Kansalaismielipide päättäjille: äidinkielisen opetuksen väheksymistä!

Kalle Matsinen Tampereelta pitää lyseon väheksymistä äidinkielisen opetuksen väheksymisenä. Hän myös ihmettelee koulutuskuntayhtymän näennäisdemokratiaa.

Arvoisa päättäjä,

Olen Tampereelta käsin seurannut melko epäuskoisena ja toivottomana Jyväskylän Lyseon kamppailua ja tuntuu pahalta ja surulliselta katsoa, kuinka välinpitämättömästi ja typerästi sitä ollaan uhraamassa muutaman miljoonan säästön takia. Tuntuu tuskastuttavalta huomata kuinka välinpitämättömästi ihmiset tuntuvat suhtautuvan omaan kulttuuriperimäänsä ja kuinka vähän he tuntuvat arvostavan omaa äidinkieltään. Sillä siihenhän Lyseolla on suora yhteys. Tuntuu myös epätoivoiselta nähdessäni kuinka Jyväskylässä jaetaan valtaa epädemokraattisille yhteisöille, joiden edustajat eivät tunnu arvostavan yhteistä perintöämme, tuhoten koulun joka edustaa kaikkea suomenkielistä opetusta.

Kuten olen kyennyt ymmärtämään, on kyse euroista - ainakin pintapuolisesti. Jos näin on, olisi Lyseo pelastettu jos sen korjaamiseen saataisiin tarvittavat varat. Koska kyse on kulttuuriperinnöstämme ja koulutuksesta, tulisi rahoitusta pyytää kulttuuri- ja opetusministeriöistä. Sillä mitä virkaa mokomilla ministeriöillä on, jos ne eivät suojele opetusta ja kulttuuriamme?

Tiedän, että lähestymistapani on varmastikin hieman naiivi, mutta olen hieman epätietoinen kuinka voisin taistella pienempien lukioiden ja erityisesti Lyseon puolesta. Ainoa mitä olen osannut tehdä, on allekirjoittaa adressi ja pyytää muita tekemään samoin, enkä usko sen riittävän alkuunkaan. Siksi otankin yhteyttä Teihin, pyytääkseni apua Jyväskylän lukioiden ja koko Jyväskylän toisen asteen koulutuksen laadun ja monimuotoisuuden pelastamiseksi.

Kaupunki joka tunnetaan Päijänteen helmenä ja Suomen Ateenana, on ollut aina ja on edelleen suomenkielisen sivistyksen ja suomalaisen kulttuurin syntymäkoti ja tulenkantaja, kehittäjä joka tuntee historiansa. Mikä voisikaan olla vahvempi lähtökohta kehitykselle, kuin yli 150 vuotta suomalaisen kulttuurin historiaa, aina sen syntyajoista alkaen? Mikä voisi tukea uskallusta ja halua kehittyä, paremmin kuin tieto ja taito kaikesta aiemmasta? Kuinka ennen on asiat tehty ja mitä niistä on seurannut? Tieto kaikista kulttuurimme matkan aikana kohtaamista kareista ja kivikoista, valtaväylistä ja oikopoluista. Tieto ja taito uuden luomisesta, sillä eihän Jyväskylän Lyseo ole enää sama yläalkeiskoulu kuin vuonna 1858. Se johtuu kehityksestä mitä Jyväskylän Lyseossa koettu ja tuotettu ja mitä se on opiskelijoidensa välityksellä jakanut eteenpäin maailmalle, sukupolvi toisensa jälkeen. Minkälainen kulttuurimme olisikaan, jos siihen ei olisi sotkeutunut sellaisia lyseolaisia kuin Alvar Aalto, Otto Wille Kuusinen tai Tahko Pihkala?

Jos lukioiden lakkauttamisella haetaan säästöjä, kysyn: Miksi? Ilmainen, korkeatasoinen, kaikille avoin koulutus on yksi suomalaisen kulttuurin tärkeitä peruspilareita. Maksamme veroja, jotta julkinen valta voi tämän koulutuksen meille tarjota. Koulutuksen jälkeen maksamme veroja, jotta koulutus voidaan tarjota jatkossakin seuraaville opiskelijoille. Koulutus, yleissivistys, tieto - ne eivät ole menneet koskaan hukkaan. Ne ovat ihmisten oikeuksia, ihmisoikeuksia.

Olenkin kiitollinen kaikille Lyseon nykyisille ja entisille opettajille, joilta olen saanut suuren osan yleissivistyksestäni, sekä koko henkilökunnalle, joka on tehnyt kouluruokani, siistinyt vessat ja kuraiset kengänjälkeni Lyseon lattioilta tai korjannut videotykin tai vaihtanut lampun, jotta opetukseni on saanut jatkua ensiluokkaisissa olosuhteissa.

Juuri siellä opin kuinka etuoikeutettu olen saanut olla, saadessani kaiken opetukseni omalla äidinkielelläni aina ensi luokilta maisteriksi asti. Olen kiitollinen, että sain kulkea Lyseon käytävillä ja osallistua sen toimintaan niin opiskelijakunnan hallituksessa kuin tavallisena oppilaanakin. Erityisen tyytyväinen olen siitä että sain painaa valkolakin päähäni salissa, jossa moni suurhenkilö on saanut tehdä samoin, ehkäpä hieman salaisesti toivoen joskus olevani yksi heistä. Ja vaikka Lyseoon liittyy myös paljon surua ja myös ehkä aiheetontakin häpeää, tai ehkäpä juuri koko tunne skaalan takia, on Lyseo minulle erittäin rakas ja siihen liittyy elämäni ihanimpia hetkiä.

Mutta säästöt, joita lukioiden lakkauttamisella saadaan, ovat muutaman miljoonan, korkeintaan kymmenen tai kahden miljoonan, verran. Ja tämä siis lyhyellä aikavälillä. Entä pitkällä? Sitä ei voi ennustaa tarkasti, hyvä jos edes summittaisesti, sillä uusia kouluja ei voida perustaa tarpeen vaatiessa. Kun niitä tarvitaan, niitä tarvitaan heti - ei kahden vuoden suunnittelun ja kartoituksen ja kolmen vuoden rakentamisen ja rekrytoinnin jälkeen. Kouluverkkoa koskevat päätökset näkyvät ja vaikuttavat kymmeniä vuosia. Se on yhtä pitkään tai pidempään kuin Keljonlahden voimalaitoksen käyttöikä. Keljonlahden voimalaitokseen laitettiin rahaa 250-300 miljoonaa. Eikö kulttuuriperinnön säilyttäminen, pitkän yhtäjaksoisen kehityksen ylläpito ja turvaaminen, kaikkien meidän nykyisten ja tulevien lastemme ja lastenlastemme koulutus ansaitse 15 miljoonaa? Eikö Vaajakosken, Palokan ja Korpilahden lukioiden lakkauttamisesta syntynyt säästöjä? Eikö niitä voida käyttää jäljelle jääneiden lukioiden opetukseen vai katosivatko ne? Miksei Jyväskylässä voida säästää muusta? Miksei kaupunki voi ottaa lainaa, käyttäen takauksena Kankaan alueen tulevaa tuottoa? Näistä kaikista vastaa Jyväskylän kaupunki, sen demokraattisesti valitut toimielimet, kuten kaupungin hallitus ja valtuusto sekä sen epädemokraattiset elimet, kuten Jyväskylän koulutuskuntayhtymä.

Kaikkiin julkisiin, tai julkisen vallan alaisuudessa toimiviin työpaikkoihin liittyy aivan erityinen piirre. Valta ja vastuu. Valta ja vastuu ovat suurempia kuin tulosvastuullisuus tai projektijohtajan päätösvalta, julkinen valta ja vastuu liittyy yhteisöön. Se on poliittista valtaa ja vastuuta. Sitä ei ole helppoa käyttää ja sen kanssa on vaikea seistä, mutta jos se on kerran suotu, niin siihen täytyy sopeutua. Harva poliittinen asia ei aiheuta eriäviä mielipiteitä ja vääriä tulkintoja, vaan niitä tulee tuon tuosta ja tämän tästäkin. Harvoin poliittisia päätöksiä voidaan tehdä myös täysin objektiivisen tiedon perusteella, sillä lähes kaikilla on ennakkokäsitys ja mielipide kustakin käsiteltävästä asiasta. Kaikki tämä asettaa poliittisen vallan käyttäjät vaikeaan asemaan, joskin vaikein haasteista on murtaa omat ennakkokäsitykset ja asenteensa. Vallankäyttäjän tulee kuitenkin muistaa olevansa vastuussa, ei omalle tukijoukolleen tai työyhteisölleen, vaan koko yhteisölle, kaikille sen jäsenille. Siksi valtaakin tulee käyttää yhteisön, ei oman tai ystäviensä, edun tavoittelemiseen. Monesti se on vaikeaa ja saattaa edellyttää omista eduista, asemasta tai mukavuudesta kieltäytymistä tai jopa luopumista. Silti oikea päätös tulee tehdä, ei vältellä, väheksyä tai sivuuttaa. Jos poliittisen vallan käyttäjä ei tätä vastuuta kykene kantaa, ei hänellä ole myöskään oikeutta käyttää valtaansa. Oikea vaihtoehto silloin on erota ja luovuttaa paikkansa jollekulle toiselle, joka uskaltaa ajatella tarpeeksi kaukonäköisesti, miettiä koko yhteisön parasta, tehdä oikeaksi katsomansa päätös, seistä sen takana ja kantaa vastuunsa. Sekä tarvittaessa kaatua sen mukana. Tämä koskee erityisesti niitä virkoja, toimia ja töitä, joiden haltijaan tai tekijään ei yhteisöllä ole ollut mahdollisuutta vaikuttaa.


Pyytäisinkin Teitä vaikuttamaan koko painavalla arvovallallanne sekä kaikilla mahdollisilla ja käytettävissä olevilla keinoillanne suojelemaan suomalaisen kulttuurin tulenkantajaa ja ottamaan selväsanaisesti ja julkisesti kantaa sen, Jyväskylän Lyseon lukion, puolesta.


Kunnioittavasti
historian ylioppilas
Kalle Matsinen

Mielenosoitus jättilukioita vastaan

Jyväskylän keskustassa järjestetään maanantaina klo 12 mielenosoitus. Järjestäjätahoina ovat paikallisten lukioiden oppilaskunnat. Kaikkia kynnelle kykeneviä kutsutaan mukaan!

TAUSTA: Jyväskylän koulutuskuntayhtymä aikoo niputtaa lukionsa kahteen 1 200 lukiolaisen jättikampukseen ammattiopiston tilojen yhteyteen. Todellisuudessa puhumme siis 3 000 - 6 000 toisen asteen opiskelijan komplekseista. Olisitko itse voinut opiskella 16-vuotiaana tuollaisessa kouluympäristössä? Entä voisitko kuvitella opettavasi koulussa, jossa tilojen tehokas käyttöaste asetetaan oppilaiden oppimista ja hyvinvointia tärkeämmäksi mittariksi?

MIELENOSOITUS: Lyseolaiset marssivat Lyseolta Kompassille kahdeltatoista. Ensin talon edessä on jonkinlainen performanssi, ja julkisivu peitetään banderolleilla. Norssilaiset ja seppäläiset tulevat ilmeisesti omilta rakennuksiltaan. Kahdeltatoista kannattaa siis olla Kompassilla tai Asemakadulla odottamassa Lyseolta saapuvaa väkeä ja katsella performanssit. Tasan kahdeltatoista Kompassilla ei tapahtune vielä mitään.

TEEMANA HAUTAJAISET: Jos pystyt, pukeudu hautajaispukuun. Musta surunauha käsivarressa riittää. Toisaalta tärkeintä on tietysti, että saamme väkeä paikalle - oli asu mikä hyvänsä.

http://suurlukio.blogspot.com/

Aiemmin lukioista luvattiin aivan toista

Lyseon oppilaskuntalehden entinen toimittaja vaatii päivän Keskisuomalaisessa kuntayhtymän johtajia tilille sanoistaan. Eilen johtaja Saarikoski kuittasi kirjoituksen mielipiteenvapauden ilmentymäksi.

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä pelotti lukioväkeä jo kaupungin aikana. Siirtymistä kaupungilta kuntayhtymän omistukseen vastustivat niin opettajat, opiskelijat kuin rehtoritkin.

Lainaan kirjoittamaani artikkelia Lyseon oppilaskuntajulkaisussa (2.11.2009): "Lukiolaiset ovat olleet huolissaan esimerkiksi yksittäisten lukioiden, lukiorakennusten ja erityislinjojen säilymisestä. Pelkona on ollut muuttuminen jättilukioksi, jolla on yksi etärehtori ja opinto-ohjaajat jossakin tietyssä hallintorakennuksessa kaukana opiskelijoista."

Artikkelini jatkuu lohdullisesti: "Koulutuskuntayhtymän johtaja Hannu Salminen osaa kuitenkin rauhoitella: hän vakuuttaa yksittäisten lukioiden - myös aikuislukion sekä Lyseon IB- ja Voionmaan urheilulukion - sekä rehtoreiden, tilojen ja lähiopinto-ohjaajienkin säilyvän." Lupaapa johtaja Salminen myös Lyseon uudisrakennuksen ja Voionmaan peruskorjauksen.

Salminen on siirtynyt eläkkeelle johtajan tehtävistään, mutta jo hänen johtoaikanaan kuntayhtymä suunnitteli jättikampuksia, etäopetuksen lisäämistä, opetushenkilöstön vähentämistä, byrokratian lisäämistä ja Voionmaan sekä Lyseon traditioiden turmelemista.

Miten tällaiset visiot ovat sovitettavissa Salmisen lupauksiin? Vaadin selvitystä sekä entiseltä että nykyiseltä johtajalta.

Jani Tanskanen

ylioppilas

Jyväskylä

Selvityksen laatineiden konsulttien näkökulma lukioverkon kehittämiseen

Koulutustutkija vaatii pedagogista selvitystä. Tilaselvitys ei riitä!

Lukiouudistuksesta käytyä keskustelua seuratessani alkoi kiinnostaa, keitä lukioverkkoselvityksen tehneet henkilöt ovat ja millainen on heidän koulutus- ja kokemustaustansa. Kävi ilmi, että selvityksen laatineet konsultit, projektipäälliköt Minna Moisio ja Raili Kuosmanen ovat tehneet aiemminkin erilaisia selvityksiä Jyväskylän kaupungille. Tosin henkilöiden jäljittäminen Haahtela Oy:n kautta oli hieman hankalaa, koska yrityksen sivuilta ei löytynyt henkilöstön esittelyä. Se tuntuu oudolta, koska yrityksen palvelujen käyttäjiä varmasti kiinnostaa, millainen koulutus ja työkokemus yrityksessä työskentelevillä on.

Muiden sivujen kautta sitten löytyi tietoa selvityksen tekijöistä. Moisio on koulutuksellaan rakennusarkkitehti, Kuosmanen rakennusmestari ja heidän työtään ohjannut dosentti Ari Pennanen on tekniikan tohtori. Tällaisen koulutustaustan omaavilla asiantuntijoilla on varmasti hyvä kompetenssi tilojen suunnitteluun. Lukioverkon kehittämisessä on kuitenkin kyse myös paljosta muusta kuin tiloista, niin tärkeät kuin asianmukaiset ja toimivat tilat ovatkin. On siis varsin kummallista, että selvitys on haluttu teettää vain ja ainoastaan rakentamisen ja tilakysymysten ammattilaisilla, hyödyntämättä lainkaan kasvatuksen ja koulutuksen asiantuntijoiden tietämystä. Heillä on tietoa muun muassa siitä, miten suuri haaste suuri oppilaitos on sen toiminnalle ja johtamiselle ja millaisen riskin se voi muodostaa niille oppilaille/opiskelijoille, jotka tarvitsevat erityistä tukea ja ovat vaarassa joutua ongelmiin. Esimerkiksi viimeviikkoinen puukotus Alahärmän lukiossa ja Jokelan kouluampuminen kertovat siitä, miten vaikeaa opiskelijan pahoinvointia on havaita pienemmässäkään koulussa.

Myös minä kiinnitin huomiota jo blogissa esillä olleeseen Antti Rastelan näkemykseen siitä, että 500 oppilasta on maksimaalinen koulun koko yläkoulussa. Sitä suurempi koulu ei hänen mukaansa toimi. Tapahtuukohan lukioon siirryttäessä jotain merkillistä, kun lukioasteella ei 1 200 opiskelijan koulu olisikaan enää ongelma?

Haluaisin haastaa lukiokoulutuksen kohtalon ratkaisevia päättäjiä tarkoin pohtimaan kantaansa. Päätöksen vaikutukset ulottuvat pitkälle ja niillä on vaikutusta hyvin monen jyvässeutulaisen nuoren ja heidän perheidensä elämään sekä monien opettajien työhön. Valitettavasti niiden näkemykset, joita päätös kaikista eniten koskettaa - niin lukiolaisten kuin opettajienkin - on tähän mennessä sujuvasti ohitettu.

Päivi Vuorinen-Lampila

korkeakoulutuksen tutkija

Jyväskylän yliopisto

Rastelan käsitys koulujen koosta

Vielä vuonna 2008 kunnallisvaalien ehdokkaana Antti Rastela piti koulun maksimikokona 500 oppilasta. Nyt vuonna 2012 Rastela on ilmeisesti muuttanut mielensä, kun kuntayhtymän lukiokoulutuksesta vastaavana johtajana ehdottaa kahta 1 200 opiskelijan lukiokampusta ammattiopiston yhteyteen. Vaalilupauksissa puhe on yläkoulusta, mutta kestääkö lukiolainen kovin paljoa yläkoululaista enemmän?

Antti Rastela on tällä hetkellä Lontoossa mutta odotamme hänen kommenttiaan.

Eräänlainen yhteenveto Jyväskylän lukioverkkoselvityksestä koulujen näkökulmasta

Raili Kivelän katsaus lukioverkkoselvitykseen.

11.1.2012, Raili Kivelä, Jyväskylän Lyseon lukio (vielä toistaiseksi)

Taustaa:

Jyväskylän kaupunki päätti kuntaliitoksen yhteydessä luopua lukio-opetuksesta ja siirtää lukiot liikelaitoksena toimivan Jyväskylän koulutuskuntayhtymän alaisuuteen. Tuota siirtoa oli suunniteltu jo aiemmin. Opettajien, opiskelijoiden ja vanhempien nostettua esiin uhkakuvia, joihin vaadimme vastausta ennen päätöstä, kaupunki päätti olla siirtämättä lukiokoulutusta KKY:n ylläpidettäväksi.

Kuntaliitosneuvotteluissa JKL:n maalaiskunta pani liitoksen ehdoksi lukiokoulutuksen siirtämisen KKY:lle, sillä sikäläiset päättäjät uskoivat (heille oli näin uskoteltu), että tuo siirto pelastaisi Palokan ja Vaajakosken lukiot. Heti siirtopäätöksen jälkeen KKY kuitenkin ilmoitti lakkauttavansa kyseiset kohtuullisen hyvin toimineet maalaiskunnan lukiot sekä Korpilahden toimimattoman pienen lukion.

Tuolloinen KKY:n johtaja Hannu Salminen ja valtuutettu Pauli Partanen (kok) useaan otteeseen eri paikoissa vakuuttivat, että KKY:n taloudellinen tilanne on niin hyvä, että supistuksia lukioiden budjettiin tai muutosta investointisuunnitelmiin ei tarvitse pelätä, vaikka kaupungin maksama kuntaosuus jääkin pois. Näillä perusteilla lukiot siirrettiin KKY:lle. KKY osti nimellishinnalla Lyseon ja Voionmaan lukioiden rakennukset (historiallisesti Voionmaan tausta on Suomen ensimmäinen suomenkielinen tyttölyseo ja sitä pidetään oman aikansa arkkitehtonisena esimerkkinä myös rakennushistoriallisesti tärkeänä rakennuksena, vaikka se ei sijaitsekaan kaupunkikuvan kannalta yhtä keskeisellä paikalla eikä kulttuurihistoriaa ajattelemattoman silmä ole siihen viehtynyt samalla tavalla kuin aikanaan kaupungin helmeksi rakennettuun Lyseotaloon). Siirtosopimukseen kirjattiin kaupungille takaisinostovelvollisuus, mikäli KKY ei pidä tiloja koulukäytössä.

Yli kymmenen vuotta sitten kaupunki oli todennut, että lyseon 1950-luvulla rakennettu ns. uusi puoli on päästetty korjauskelvottomaksi ja osaremontilla sisäilma pilattu (mm. IB-laboratorioiden rakentamisen yhteydessä ilmastointiremontti epäonnistui, mikä tunnustettiin vasta 10 vuotta myöhemmin viime syksynä). Kaksi kertaa kaupunki on maksanut merkittäviä summia konsulttitoimistoille, jotka ovat suunnitelleet vanhan, kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuksen kunnostamista ja sen rinnalle toimivan uudisrakennuksen pystyttämistä. On järjetöntä verorahojen tuhlausta, jos nyt hanke haudataan - mutta ei ainutlaatuista Jyväskylässä. Aikanaan myös Cygnaeus-lukion uudisrakennuksen suunnittelemiseen käytettiin valtava määrä rahaa ja ennen kaikkea opettajien innostunutta vapaaehtoista työtä, kunnes ilmoitettiin, että tontti myydäänkin tuottavampaan toimintaan.

Heti lukioiden siirtosopimuksen tultua voimaan KKY ilmoitti maalaiskunnan päälukioiden lakkauttamisesta ja siirtämisestä ammattikoulun kanssa samoihin tiloihin Harjulle. Samoin ilmoitettiin, että lukioiden on päästävä mahdollisimman pian ns. nollatulokseen. Vaikka toisin väitetään, jo nyt kahden KKY:n hallitseman vuoden aikana lukioiden opetusresurssit ovat pienentyneet. Erityisesti vähennys on koskenut jatko-opintoihin pääsemiseen ja opiskelijan henkilökohtaista kiinnostusta tukeviin koulukohtaisiin jatkokursseihin sekä taide- ja taitoaineissa - muissa kuin erityisesti musiikkia painottavassa Cygnaeus-lukiossa ja erityistehtävästä nauttivassa Voionmaan liikuntalukiossa, joka tienaa konsernille korotetun valtionavun kuten lyseon IB-lukiokin. Cygnaus-lukio on säilyttänyt ansaitusti monia etuja hyvityksenä siitä, että sen yhteisö aikanaan joutui pettymään, kun luvattua uutta rakennusta ei suunnitteluista huolimatta rakennettu.

Opetuksen vähenemiseen on syynä osittain se, että KKY on perinyt kaupunkia kalliimpia vuokria kouluilta, ja se että KKY ottanut valtionosuudesta hallinto- ja tietotekniikkakuluihin sellaista, mikä aiemmin maksettiin kaupungin muista varoista, jotta valtionosuus ja aiemmin kaupungin lukiokoulutukseen panostama raha jäi silloin opetukseen.

Nyt tuota nollatulosta etsitään suunnittelemalla mammuttilukioita ja ns. tiivistämällä entisestään kurssitarjontaa. Me opettajat tosin uskomme aina, että työmme tulos ei koskaan ole nolla vaan lukiokoulutuksen tulostavoite on hyvin toteutunut opetus eli paremmat edellytykset nuorisolle selviytyä jatko-opinnoissa ja itsensä kanssa.

Lyseon osuus

JKL:n lukioverkkohankkeessa lyseon osuus on osoittautunut mieliä kuohuttavimmaksi monesta syystä. On selvää, että lyseon säilyttäminen vahvana, nykyiseen perustuvana yhteisönä historiallisessa rakennuksessa ja sen rinnalle nousevassa uudisrakennuksessa on kallis ratkaisu. On alettu ratsastaa iskulauseella: ”Rahat seinistä opetukseen.” Vielä koskaan emme kouluelämässä ole nähneet sitä, että seinistä säästäminen olisi suoranaisesti lisännyt opetusresursseja. Uskomme, että liikelaitoksen tulisi nähdä investointihankkeet ja käyttökustannukset osittain erillisinä asioina, ja ymmärtää, että investointi hyviin seiniin on investointia nuoriin, työntekijöiden terveyteen ja jopa kansakunnan tulevaisuuteen. Olemme myös hämmästyneitä siitä, että Jyväskylän kuntapäättäjät ovat työntäneet päänsä pensaaseen eivätkä edes pohdi sitä, olisiko kunnan syytä panostaa myös toisen asteen koulutukseen, josta Jyväskylä on tällä hattutempulla ulkoistanut itsensä.

Monet asiantuntijat (psykologeista arkkitehtuurin tutkijoihin) ovat yrittäneet selittää, että seinät eivät ole merkityksetön osa opiskelua. Olemme Lyseossa jo vuosia sisäilmaongelmien ja lakkautuspelon vuoksi saaneet oppilaita heikommilla keskiarvoilla kuin muut kaupungin lukiot. Korrektiussyistä emme itse ole pitäneet siitä meteliä. Silti tuloksemme kaikilla mittareilla (yo-tulokset, jatko-opiskelupaikat, työllistyminen, kouluviihtyvyys, kansainvälisyys- ja kulttuuriprojektit) ovat olleet erinomaiset, usein jopa muita lukioita paremmat. Aiemmin se kuitattiin sillä, että saimme ns. parempaa oppilasmateriaalia, kun maineemme oli peruskoululaisten joukossa niin hyvä. Maineemme hyvänä opinahjona on edelleen vahva. Olemme muutaman vuoden saaneet runsaasti kommentteja, että nuori haluaisi tulla meille, muttei uskalla altistuttuaan jo peruskoulussa sisäilmaongelmiin. Olemme kuitenkin osoittaneet, että vahva tekemisen henki, yhteisöllisyys ja perinteen velvoittama akateeminen kunnianhimo on vetänyt monet aiemmin keskinkertaisia tuloksia saaneet nuoret laajoihin ja hyviin oppimistuloksiin.

Näemme lyseossa selvästi, että hyvät tuloksemme ovat yhteydessä myös siihen, että arvokas rakennus suo nuorelle mahdollisuuden tunnetasolla ymmärtää ja jopa alitajuisesti kokea, että hän lukioon tultuaan liittyy siihen sukupolvien ketjuun, joka on ollut sivistyksensä varassa rakentamassa tätä maata. Se ei tarkoita – kuten kateelliset yrittävät väittää – että olisimme jämähtäneet historiaan. Lyseo on aina ollut mukana merkittävissä koulun uudistamishankkeissa lähtien kokeilusta opettaa suomen kielellä aina luokattomaan lukioon. Olimme ns. akvaariokouluna myös 1990-luvulla, tuolloin uuteen kognitiivis-konstruktivistiseen oppimiskäsitykseen perustuvassa lukiouudistuksessa, jossa Suomen lukiot vietiin joustavampaan ja oppilaslähtöisempään kulttuuriin. Olemme työyhteisönä myös kouluttautuneet IB-opettajiksi ja pyörittäneet kansallisen linjan rinnalla kansainvälistä opetussunnitelmaa, tuloksin, jotka kiinnittävät korkeatasoisuudellaan huomiota kansainvälisestikin. IB-koulutuksen tukemana olemme kehitelleet Euroopassa tällä hetkellä yhtenä pääsuuntana olevaa CLIL-opetusta yhdessä Jyväskylän yliopiston asiantuntijoiden kanssa. Olemme jaksaneet olla kaikessa tässä ja lukuisissa kulttuuri- ja kansainvälisyyshankkeissamme mukana juuri siksi, että työyhteisömme on hioutunut toimivaksi ja ns. Lyseon henki on kannustanut myös nuoria olemaan aktiivisia koulunsa kehittämisessä. Muissa kouluissa samanlaista innovatiivista työtä on tehty jokaisessa omalla tavallaan, mutta meillä tuossa työssä merkittävä elementti on ollut vahva historiallinen perinne, jonka symboli vanha rakennuksemme on konkreettisesti ollut.

Emme väitä, että lyseon toiminta olisi ollut ongelmatonta, mutta väitämme, että nyt kaavaillut suunnitelmat vievät sekä mahdollisuuksia että motivaatiota jatkaa samaan malliin, jos lyseo sulautetaan yhdeksi mammuttikampuksen osaseksi.

KKY yrittää välttää kulttuuriskandaalin sillä, että toitottaa lyseon nimen säilyvän. Se on välttämätöntä jopa sen vuoksi, että muutoin se menettää entisten lyseolaisten lahjoittamat harvinaisen runsaat rahastot, joista lyseolaisten opintoja ja jopa lyseon toimintaa on voitu tukea. Nimestä luopuminen vaarantaisi myös KKY:n oikeuden tarjota IB-opetusta, sillä kansainvälinen IB-organisaatio on aikanaan tarkan syynin jälkeen antanut luvan IB-opetukseen juuri ja nimenomaan Jyväskylän Lyseon lukiolle eikä sitä ole myönnetty KKY:n ylläpitämälle Jyväskylän yhteiselle lukiolle. Hyvin laaja käsitys on kuitenkin, että pelkän nimen säilyttäminen ja yhteisön hajottaminen ja toimivasta, symbolisesti tärkeästä rakennuksesta pois siirtäminen olisi pelkkä identiteettivarkaus, joka tuhoaisi sen Jyväskylän Lyseon tradition, joka on maankuulu ja veen valio!

Nykytilanne lukioverkkoselvityksessä

KKY teetti selvityksen Haahtela oy:llä, joka laati 8 mallia Jyväskylän lukioverkkovaihtoehdoiksi. Sen hokkuspokkusratkaisuna taloudellisiin ongelmiin nähtiin ”uudenaikainen ajatus” kaikkien lukioiden sijoittamisesta synergiaetujen vuoksi ammattiopistojen yhteyteen mammuttikampuksiksi. Niissä työskentelisi 1 200 lukiolaista ja lisäksi satoja, jopa tuhansia ammattiopiskelijoita. Tuo ajattelu kauhistutti kaikkien koulujen opettajia ja vielä enemmän opiskelijoita, vaikka nykyopiskelijoita päätös ei edes ehtisi koskettaa. Erilaiset auktoriteetit Liisa Keltikangas-Järvistä myöten ottivat jyrkästi kantaa tutkimusten valossa siihen, miten paljon nuoresta huolehtiminen vaikeutuisi ja miten paljon nuoren sosiaalisen kasvun kannalta tuollaisiin jättikampuksiin liittyy ongelmia.

Kouluja huolestutti myös se, että hyvin toimivat yhteisöt kuten Lyseon lukio, Voionmaa ja Cygnaeus sekä juuri yhdistymisprosessin kipuvuosia käyvä Sepän lukio pantaisiin tällä tavoin raskaan urakan eteen. Vieläpä tilanteessa, jossa kuka tahansa kokenut opettaja ymmärtää, että samanlaista oppilastuntemusta tai yhteisöllisyyttä ei voi rakentaa 1 200 nuoren yksikössä, kuin mistä perinteisesti vahvat, omaleimaiset Jyväskylän lukiot ovat voimansa ammentaneet.

Koulut (Lyseo ja entiset lyseolaiset etunenässä) pystyivät osoittamaan, että selvitys oli tarkoitushakuinen ja osin jopa huolimaton. Jyväskylässä oli samalla firmalla teetetty myös kirjastoselvitys, jota ei kelvottomana voitu noudattaa.

Koska muut koulut ja niiden entiset opiskelijat eivät syystä tai toisesta reagoineet tilanteeseen julkisesti yhtä voimakkaasti kuin Lyseo-yhteisö, keskustelu monista tuntui kevään ja syksyn aikana pyörivän vain Lyseon ympärillä. Syy ei ole Lyseon, me olemme puhuneet koko ajan koko lukioverkkoratkaisun merkityksestä nuorten hyvinvointiin ja oppimistuloksiin. Vasta nyt, kun on käynyt selville, ettei lukion tulosaluejohtaja esittele poliittisille päättäjille edes vaihtoehtona Lyseon säilyttämistä, olemme alkaneet puhua selvästi myös siitä näkökulmasta, että luonnollisesti olemme huolissamme erityisesti omasta vahvasta koulukulttuuristamme.

Varsinaisesti Haahtelan raportin heikkouksia myöntämättä KKY päätyi syksyllä tilaamaan ns. riippumattomalta insinööritoimistolta uuden selvityksen Lyseotalon kunnosta. Samalla se lupasi pohtia myös niitä itsestään selviä mahdollisuuksia, jotka eivät olleet edes mukana Haahtelan selvityksessä ja joiden puuttumista kukaan ei kyennyt selittämään muutoin kuin sanomalla, että niistä nyt ei vain tullut tehdyksi selvitystä. Lainkaan ei oltu laskettu esimerkiksi vaihtoehtoa, että kalliista EF:n vuokratiloista, joissa Cygnaeus-lukio työskentelee, luovuttaisiin ja sekä Lyseo että Voionmaa kunnostettaisiin ja Cygnaus-lukio siirtyisi Harjulle Sepän lukion (= yhdistetty Palokan ja Vaajakosken lukio) ja ammattiopiston kanssa kampukseksi. Sitenkin syntyisi ei-toivottu suurkampus, mutta juuri tätä kampusmallia ei oltu edes laskettu. Eikä laskettu pyynnöistä huolimatta.

Uudessa Lyseotalon selvityksessä todettiin, että aikanaan kansallisaarteeksi rakennettu yli sata vuotta vanha rakennus on poikkeuksellisen hyvin rakennettu ja edelleen perusteiltaan harvinaisen hyväkuntoinen. Talo ei olekaan aiheuttanut minkäänlaisia terveysongelmia ennen kuin vajaan kymmenen vuoden ajan, kun kaupunki ei asianmukaisesti kunnostanut katosta ja ikkunoista johtuneita vesivahinkoja, vaan sanoi odottavansa perusteellista kunnostuta ja uudisrakennuksen suunnittelua. Luonnollisesti rakennuksessa on 1900-luvun alussa käytetty materiaaleja, joita nykyinen lainsäädäntö ei tunne rakennusmateriaalina (sammalta, olkia, kivihiilipikeä), mutta nuo ainekset on kapseloitavissa tai jopa jätettävissä paikoilleen, sillä niistä ei ole osoitettu terveyshaittoja, toisin kuin KKY tiedotuksessaan yrittää väittää.

KKY tiedottaa uudesta selvityksestä hyvin harhaanjohtavasti korostaen, että ”ei voida taata, että osataan kunnostaa yli sata vuotta vanha talo pysyvästi terveelliseksi työympäristöksi”. Me lyseolla ihmettelemme sitä, miten poliitikot (ennen kaikkea demarit, osa kokoomuksesta, vasemmisto ja osa vihreistä) takertuvat juuri tuohon argumenttiin samaan aikaan, kun Jyväskylässä on vuosikausia naurettu kyynelten läpi sitä, miten päiväkotien, koulujen, poliisitalon ja sairaalan ”kunnostamiset” ovat vieneet terveelliset työolosuhteet ojasta allikkoon.

KKY:n yhtenä ajatuksena on säilyttää oikeutensa lyseotalon tontin hyödyntämiseen esim. rakentamalla liiketaloudellisesti kannattavia rakennuksia, jotka eivät liity koulun pitoon. Samalla kaupunki säästäisi, koska sen ei tarvitsisi lunastaa takaisin lyseotaloa ja kunnostaa sitä käyttöön, jolle ei ole tarvetta. Esimerkiksi museo on ilmaissut vahvasti kantansa, ettei nykyaikainen museotoiminta ole mielekästä Lyseon kaltaisissa tiloissa. Tässä suunnitelmassa vanha Lyseotalo kunnostettaisiin 300 oppilaan osittaiseksi opinpaikaksi, joka keskittyisi etäopetuksen ja multimediahankkeiden pyörittämiseen ja nuo 300 opiskelijaa hallinnollisesti kuuluisivat Harjun kampukseen, jossa on 900 muuta lukiolaista sekä joukko ammattiopiskelijoita. Tämä vaihtoehto on selvityksen mukaan taloudellisin, mutta koulun arjesta katsottuna naurettava. Mikä koulu on sellainen rakennus, jossa ei ole ruokalaa, ei laboratorioita, ei taideluokkia, ei liikuntatiloja eikä tukitoimiin ja hallintoon liittyviä tiloja? Tällä trikillä saataisiin suu tukituksi niiltä, jotka vaativat Lyseotalon säilyttämistä opetuskäytössä ja Lyseon nimen säilyttämistä. Ajatuksena on sijoittaa tuohon myös aikuislukio, joka myös on ilmaissut, että nykyinen sijainti olisi sille paras mahdollisuus. Aikuislukio on kuitenkin todennut yksikantaan, että pelkkä päärakennus ei riitä millään tavalla heidän toimintaansa ja aikuislukion sijoittaminen useampaan paikkaan on monessa mielessä hankalaa. Tässäkin vaihtoehdossa olisi toinen 1 200 oppilaan kampus toisen ammattiopiston kampuksen eli Viitaniemen yhteydessä.

Kaikki muut vaihtoehdot lukioliikelaitoksen tulosaluejohtaja Rastelan versiossa sisältävät 1 200 oppilaan yksiköitä. Huolestuttavaa on myös se, että synergiaetua pyritään etsimään nimenomaan tuomalla lukiot ja ammattiopistot yhteiseen pihapiiriin, vaikka yhteistyö siinä mitassa, kuin opiskelijat ovat osoittaneet tarpeelliseksi, onnistuu mainiosti jo nykyään. Jyväskylä menettäisi näin vahvan yleissivistystä tarjoavan lukiokoulutuksen brändinsä ja alkaisi lillua hahmottomassa kaikkia toisenasteen opiskelijoita massana pitävässä suossa. Viitaniemen suohonhan jo nyt sen rakennukset ovat alkaneet konkreettisestikin vajota.

Esitetyissä lukioverkkoratkaisuvaihtoehdoissa kaikissa pitäisi kunnostaa toimimattomia ja terveydelle haitallisia tiloja. Ihmettelemme, miksi ei nähdä sitä todennäköisyyttä, että huolellinen Lyseotalon konservointi voisi taata jopa paremmin terveellisen työskentely-ympäristön nuorille ja heidän opettajilleen kuin huonokuntoisten ja toiminnallisesti hankalasti uudistettavien tilojen saneeraaminen, joka sekin maksaa. Samalla tehtäisiin kulttuurihistoriaa säilyttämällä Suomen harvoja maineikkaita koulutaloja, johon sen käyttäjät ovat rakastuneet kuten koko kouluyhteisöönsäkin, kuten asian tiimoilta käyty keskustelu osoittaa.

Eikä merkitykseltään olisi vähäistä sekään, että Jyväskylä voisi tällä rakennushankkeella saada mukaan vaikka minkä tason yliopistoyhteisöjä arkkitehtuurin ja rakennustekniikan alalta (tästä on tehty meille jo varovaisia ehdotuksia, onhan lyseo vaalinut Alvar Aallon perinnettä niin paljon, että entisissä opiskelijoissamme on runsaasti mm. arkkitehteja ja tutkijoita eri puolilla maailmaa). KKY ei edes kuuntele meitä, kun olemme kysyneet, voisiko hanketta suunnitella aivan toisin kuin nyt ”kamreerimentaliteetilla”. Lyseotalon kunnostamiselle ja sen oheen uudenlaisen koulurakennuksen toteuttamiselle voitaisiin hakea monenlaista rahoituspohjaa innovatiivisena, kotimaisia materiaaleja ja ilmastonäkökulman kannalta mielekkäitä ratkaisuja suosivana rakennushankkeena, jonka avulla tutkittaisiin mahdollisuutta rakentaa korostaen käyttäjien terveyttä ja opetustilojen tulevaisuuden mahdollisuuksien ennakoitavuutta. Samalla voitaisiin ottaa huomioon kulttuurihistorialliset lähtökohdat ja toteuttaa hanke osin yhteisöllisenä suunnitteluprosessina. Lukuisat entiset lyseolaiset ovat väläytelleet jopa useiden osahankkeiden toteuttamista jonkinlaisella talkoohengellä, koska niin moni osaaja olisi valmis antamaan aikaansa ja osaamistaan itselleen tärkeän koulun pelastamiseksi. Tällainen ajattelu on tietenkin julkishallinnon virkamiesten ja liikelaitoksen johdon mielestä haihattelua, mutta juuri koulumaailmassa vaalitaan luovia ratkaisuja, joita toivoisimme edes harkittavan.

Valtakunnallisesti huolestuttavinta tässä prosessissa on se, että tämä näyttää mallia virkamiesvalmistelulle, jossa kuntalaisten tai edes vaaleilla valittujen edustajien mielipiteillä ei tunnu olevan mitään merkitystä.

Raili Kivelä

opettaja

Yhteiskunnan instituutiot – riski lapsen kehitykselle?

Kansainvälisesti arvostettu psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen valottaa Suomen Lääkärilehdessä julkaistussa kolumnissaan koulujen yhteenliittämisten negatiivisia vaikutuksia.

Vanhemmat ja opettajat tekevät kasvatustyös- sään virheitä, joita yhteiskunta sitten koneistollaan korjaa. Joskus kasvattajat tekevät niin pahoja virheitä, että yhteiskuntakaan ei onnistu niitä korjaamaan, vaan joutuu maksamaan näiden virheiden seuraukset, syrjäytymiset, masennukset ja opiskelujen viivästymiset. Näin tavallisesti ajatellaan. Poliittisille päättäjille on kovin vieras sellainen ajatus, että yhteiskunnan ratkaisut olisivatkin niitä virheitä. Ne aikaansai- sivat niin haasteellisia ja vaikeita kasvatus- olosuhteita, että parhaatkaan vanhemmat ja opettajat eivät kasvatustehtävästään enää selviä.

Lehdet kirjoittavat jatkuvasti uusista ja uljaista koulu-uudistuksista. Niissä kaikissa on yksi yhteinen nimittäjä: koulujen kokoa kasvatetaan. Samalla usein kasvaa myös luokkien koko, tai sitten luokat häviävät kokonaan, ja nuorella on ympärillään vain erilaisia päivän aikana moneen kertaan vaihtuvia joukkoja. Taikasana on valinnaisuus. Kukaan ei tiedä, minkälaista valinnaisuutta kasvava nuori tarvitsee ja tarvitseeko lopulta kovinkaan paljon, mutta kuitenkin ollaan valmiita ihastelemaan sellaistakin keksintöä, missä lukiolainen päivän aikana matkustaa jopa koulusta toiseen hakiessaan tätä ”valinnaisuutta”. Aikuinen ei vastaavista työpäivistä selviäisi hengissä.

Koulun ja luokan koon yhteyttä koulumenestykseen on tutkittu paljon. Päätelmiä on vaikea tehdä, koska koulujen arvosanat eivät ole yhteismitallisia, ja luokan parhaalla oppilaalla on taipumus saada asteikon korkein arvosana riippumatta siitä, mitä hän osaa suhteessa muiden koulujen parhaisiin oppilaisiin. Tutkimus Suomessa on ollut kiinnostunut koulun ja luokan koon yhteydestä koulumenestykseen, mutta vähemmän sen yhteydestä koulun muihin kasvatustehtäviin.

Muualta maailmasta sen sijaan tulee tuloksia, joiden tulisi kiinnostaa myös suomalaisia päättäjiä. Suuren koulu- ja luokkakoon, sekä yhdessä että erikseen, on todettu olevan yhteydessä pitkittyneeseen lukion suorittamiseen, viivästyneisiin kurssisuorituksiin, lisääntyneisiin välivuosiin ylioppilastutkinnon ja yliopistoon siirtymisen välillä sekä viivästyneeseen valmistumisaikaan. Lukion suorittaminen hidastuu, kurssien suorittaminen unohtuu, siirtyminen jatko-opintoihin viivästyy ja valmistuminen yliopistosta hidastuu.

Eivätkö nämä ole ne nimenomaiset ongelmat, joista suomalainen työelämä jo nyt puhuu, ja jotka saavat kansantalouden asiantuntijoiden kulmat kurtistumaan. Eivätkö sanomalehdet vasta pari viikkoa sitten kirjoittaneet ongelmasta, joka syntyy, kun ylioppilasjuhlia valmistettaessa todetaan, että osa lukiokursseista on käymättä.

Tutkimukset myös kertovat, miksi näin on. Ne osoittavat ne ansat, joihin koulumenestykseltään keskinkertainen poika (tavallisesti se on poika; hukkuminen massaan haittaa enemmän poikien kuin tyttöjen opiskelua) suuressa koulussa lankeaa, ja näyttävät ne sudenkuopat, joihin motivaation hiipumisesta kärsivä poika putoaa.

Ongelma on siis rakenteellinen, eikä sitä voi korjata kouluttamalla parempia opettajia tai tekemällä lapsista entistä varhaisempia huolikartoituksia. Tietyt lainalaisuudet toimivat ja seuraukset syntyvät, kun ihmisiä laitetaan paljon yhteen. Länsimaisessa oikeuskäytännössä ajatellaan, että tekijän tulisi korvata aiheuttamansa vahingot. Voitaisiinko ajatella, että kun maksun aika näistä päätöksistä tulee, niin päättäjät olisivat myös silloin niistä vastuussa? Voisiko vastuun ulottaa yhden vuoden säästö- budjettia pitemmälle? Mikä on syntyvä säästö, jos sen seurauksena yhteiskunnan menot nousevat pilviin?

Liisa Keltikangas-Järvinen

Kirjoittaja on psykologian professori Helsingin yliopistossa

(Suomen Lääkärilehti 46/2011 vsk 66: 3538)

Arkkitehtuuri ei ole pelkkiä seiniä

Kirjoitus on lyhentämätön versio Sofia Singlerin Keskisuomalaisessa julkaistusta mielipidekirjoituksesta.

Arkkitehtiylioppilaana ja lyseolaisena koen velvollisuudekseni kommentoida Lyseo-keskustelua rakennustaiteellisesta näkökulmasta, joka on valitettavasti jäänyt kustannuslaskelmien ja politisoinnin varjoon.

Pelottavinta keskustelussa ei ole arkkitehtuuriin liittyvä tietämättömyys vaan välinpitämättömyys. Lyseotaloon viitataan pelkkinä seininä. Harvat tuntuu ymmärtävän, että Lyseotalo ei ole pelkkä rakennus – se on arkkitehtuuria. On syytä muistaa arkkitehtuurihistorioitsija Nikolaus Pevsnerin erottelu: katedraali on arkkitehtuuria, pyöräkatos pelkkä rakennus. Lyseo on aivan erityinen arkkitehtoninen osa Jyväskylää juuri koulurakennuksena, se tulisi keskustelussa ja päätöksenteossa muistaa.

Arkkitehtuuri on sekä tilaa että paikkaa. Paikka on ihmisen turva maailmankaikkeuden pyörteissä. Perinteitä hengittävä mutta nykyajassa elävä koulurakennus antaa kasvaville nuorille ankkurin kosmoksessa – etenkin aikana, jolloin perusturvan tärkeyttä ei voi liioitella. Arkkitehtiylioppilaan korvaan ovat särähtäneet monet ehdotukset, jopa ajatus siitä, että rakennus voitaisiin rakentaa uudelleen vanhojen piirrustusten mukaan (KSML 7.10.) Hienoa, että talon esteettistä merkitystä arvostetaan, mutta loppujen lopuksi ehdotus johtaisi vain arkkitehtonisesti kestämättömään pastissiin. Olisi tärkeää viitoittaa tietä kunnolliselle korjaus- ja konservointiarkkitehtuurille kohti pitkäkestoista rakennuskulttuuria, jota maamme lyhyen historian vuoksi meillä on vielä niukasti.

Lyseotalo on Lyseotalo siksi, että sen seinät ovat kuulleet oppilaiden kuiskauksia ja ikkunat nähneet kaupunkikuvan kehittymisen yli vuosisadan. Materiaalien patina ja kulumat ovat olennainen vaikka ylenkatsottu osa arkkitehtuuria, jota vain aika voi luoda. Tilojen toiminnallisuus ja rakennuksen käyttäjien terveys ovat jokaisen arkkitehdin prioriteetteja, mutta ne on mahdollista ottaa huomioon vanhaa kunnioittaen.

Vanhan puolustaminen ei ole uuden vastustamista. Sokea nostalgisointi tai uuden ihannointi eivät kumpikaan tarjoa kestäviä ratkaisuja. Romantisointi on yhtä kestämätön ajattelutapa kuin nopeuden ja halvan hinnan nostaminen pääkriteereiksi. Toisaalta myöskään nostalgiaa ei saa ohittaa pelkkänä naiivina muisteluna. Sillä on oma tarkoituksensa – todistetusti se lisää elämän mielekkyyttä ja luo arkeen merkityksellisyyttä, nimenomaan sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tunteen kautta.

Arkkitehti ja arkkitehtuurifilosofi Robert Venturi puolustaa “monimutkaista ja ristiriitaista” arkkitehtuuria, sillä se rikastaa eikä yksinkertaista liikaa rakennetun ympäristön merkityksiä. Romaldo Giurgola muistuttaa ihmisen ympäristön perimmäisestä luonteesta: se koostuu merkityksistä, ei pelkistä objekteista. Robert ja Jean McClintock puolestaan muistuttavat kuuluisassa artikkelissaan “Arkkitehtuuri ja pedagogiikka” rakennusten merkityksestä yhteisöllisen muistin instrumentteina: menneiden aikojen rakennukset auttavat nykyajan oppilaita ymmärtämään, mitä heidän edeltäjiensä päässä liikkui. Henry Barnardin näkemys on, että koulurakennus on aina eettisten ja älyllisten arvojen symboli, ja voi näiden ominaisuuksien valossa jopa auttaa koulua saavuttamaan kasvatustieteelliset päämääränsä. Kuullaanko Jyväskylässä arvostettuja arkkitehtuurin auktoriteetteja? Tilan historia on tärkeä osa arkkitehtuuria, sitä ei tule ylenkatsoa.

Tietenkään keinotekoinen rakennuksen elvyttäminen ei ole järkevää ja toisaalta usein rakennuksia käytetään uusiin tarkoituksiin onnistuneesti. Esimerkeiksi kelpaavat Alankomaiden vanhoissa kirkoissa majailevat kirjastot ja kirjakaupat tai tilavat vanhoihin tehdasrakennuksiin muokatut loft-asunnot. Yhtä lailla on huomattava, että joskus rakennuksen purkaminen on vaihtoehdoista kivuttomin. Samanlaiset ratkaisut voivat olla viisaita Kankaan tehtaan alueella tai keskussairaalan suhteen. On kuitenkin säälittävää paeta näiden argumenttien taakse Lyseotalon kohtalosta päätettäessä.

Jotta rakennuksen uusiokäyttöä tai sen purkamista voisi pitää parempana vaihtoehtona kuin sen säilyttämistä, tulee monien kriteerien täyttyä – Lyseotalon kohdalla kriteereistä ei täyty tarpeeksi moni. Kyse ei ole siitä, etteikö taloa voisi kunnostaa ja yhdistää mielekkäästi ja jopa kustannustehokkaasti uudisrakennukseen, vaan siitä, halutaanko ja uskalletaanko siihen panostaa. Tehokkuudessa on muistettava edullisuuden lisäksi mitata hyvää ja kestävää tulosta. On turha osoitella kiireellä ja liian pienillä budjeteilla tehtyihin remontteihin, jotka ovat aiheuttaneet loppujen lopuksi enemmän harmia kuin hyvää. Jos remontti tehdään kunnolla, se tuottaa hedelmää. Olkoon Lyseo merkittävä esimerkki onnistuneesta vanhan kunnostamisesta ja uuden rakentamisesta sen yhteyteen.

Jyväskylä oli ensimmäinen suomalainen kaupunki, joka hyväksyi oman paikallisen arkkitehtuuripolitiikkansa vuonna 2002. Eikö olisi syytä luoda jatkossakin vaikuttavaa, kestävää ja pitkäikäistä arkkitehtuuripolitiikkaa? Eikö Jyväskylä voisi olla suunnannäyttäjä ja viitoittaa tietä kohti uutta uljasta arkkitehtuuria, jossa vanha ja uusi elävät keskenään harmonisesti ja jossa muistaminen ja paikan henki nauttivat ansaitsemaansa arvostusta? Eikö ihmisille pidä tarjota paitsi käytännöllisiä myös merkityksellisiä ratkaisuja?

Kansainvälisillä areenoilla on huomattu, kuinka hienoa työtä Jyväskylä tekee Aallon perinnön vaalimisessa. Voisiko Jyväskylä tulla huomatuksi myös muun paikallisesti merkittävän rakennustaiteen vuoksi? Jyväskylä on osoittanut edelläkävijyyttä tarjoamalla lapsille ja nuorille arkkitehtuurikasvatusta – se on Helsingin lisäksi ainoa paikkakunta, joka niin tekee. Millaisen esimerkin päättäjät antavat niille nuorille, joista kasvaa tulevaisuuden arkkitehteja? Senkö, ettei tiloilla ole muuta arvoa kuin kustannuslaskelmat, jotka täällä aina ohittavat arkkitehtuuriin sidotun tunnearvon eli tilan kokemisen ja vanhan kunnioittamisen?

Tilannetta on turha väärentää hokemalla “On parempi panostaa opetukseen kuin seiniin” – viisas ymmärtää, että kulttuurihistoriallisesti arvokkaan ympäristön suojelu ja kehittäminen on koko kaupungin etu, myös oppilaiden ja kouluhenkilökunnan. Ei Lyseotalosta huolehtiminen ole opetuksesta pois, päinvastoin: se jos mikä kertoisi nuorille – eikä vain lyseolaisille, että heidän koulutuksensa on arvokasta.

Lakkiaispäivänäni sain lahjaksi Jussi Jäppisen valokuvateoksen Jyväskylästä. “Älä unohda tätä kaupunkia”, omistuskirjoituksessa luki. Vaikka opiskelen ulkomailla, Jyväskylä pysyy mielessäni aina. Toivon, että se säilyy muistoissani menneisyyttään arvostavana, rohkeana suunnannäyttäjänä eikä lyhytkestoisten ja arkkitehtoonisesti epärehellisten valintojen vankina.

Sofia Singler

arkkitehtiylioppilas

Cambridgen yliopisto, Englanti

Hallinnon paisuttaminen ei kehitä opetusta

Ympäri Suomen opetusta tahdotaan monipuolistaa ja kehittää. Käytännössä opetusta ja opettajan virkoja kuitenkin vain vähennetään. Lisää resursseja ohjataan vain hallintoon ja opinto-ohjaukseen – jälkimmäiseen koska opiskelija ei selviä enää itse koulutuksen sekamelskassa. Kyyn purema ei kuitenkaan parane toisella kyyllä. Koulumaailmassa onkin tajuttava uudelleen opetustyön tärkeys ja panostettava opetuksen aitoon kehittämiseen eikä esitettävä taloudellisia säästöjä ”kehityksenä”. Esimerkiksi Jyväskylässä selvitetään parhaillaan lukioverkon uutta koostumusta. Jyväskylän koulutuskuntayhtymä näyttäköön esimerkkiä olemalla paisuttamatta lukioiden ennestään raskasta hallintoa.

Jani Tanskanen

kirjallisuuden ylioppilas

Jyväskylä

Kirjoitus on julkaistu Helsingin sanomissa 2.12.2011.

Koulut kuntauudistumattomuuden uhreina

Hannu Salmen mielipidekirjoitus on julkaistu lyhennettynä Helsingin Sanomissa 23.12. perjantaina. Julkaisemme alkuperäisen kirjoituksen.

Julkishallinnon ähkytauti jatkuu. Nyt koulut ovat joutumassa kuntauudistumattomuuden uhriksi. Kun useampikaan peräkkäinen hallitus ei saa kuntauudistusta aikaiseksi, paikallishallinnoissa kehitetään yhä uusia kummallisuuksia säästöjen nimissä. Vain hallintovirat säilytetään.

Uusin esimerkki tästä on supersuurien lukioiden luominen. Epäkehityksen esimerkit löytyvät mm. Jyväskylästä, Helsingistä ja Raumalta.

Huippuyliopistoista lähtenyt lumeaaltoilu on nyt saavuttanut kuntatason koulutusbyrokraatit. Lukioiden tilalle halutaan myyttisiä ”kampuksia”. Tämä on kuitenkin vain opetusta ja oppimista tuntemattomien taskulaskinsuunnittelijoiden harha ja stiignafuulia-sana varsinaisessa merkityksessä. Kiertoilmauksella ”kampus” yritetään vain hämätä. Lukioille ei todellisuudessa tarjota mitään uutta, vaan uudella nimellä vanha kokonaisuus peitellään ja samalla siihen tehdyt leikkaukset salataan. Ja ainoat lisäykset tulevat vain opetushallinnon jäsenkirjavirkaosastoille.

Jyväskylässä ollaan lakkauttamassa maailman vanhinta suomenkielistä oppikoulua eli Jyväskylän lyseota. Tuleekohan siitä päiväkoti vai uusi kapakka tulevissa tuottavuuden visioissa? Päätösehdotuksen tekee ”lukioliikelaitoksen” johtaja. Kyseessä ei siis ole nykykatsannossa koulu vaan firma. Valtion liikelaitosten mokailut saavat nyt aivan uuden ulottuvuuden. Tämä on raadollisin osa Jyväskylän seudun kuntaliitosprosessia, jonka hinta revitään teinien selkänahoista. Twitterieissä ja Facebookissa uudistus saa ihan omat nimikkeensä. Maamme koulutuksen perinteinen johtotähti on saavuttamassa nyt aivan uuden aseman sisällöllisen koulukonkurssin avulla ”Suomen Ateenana”.

Pääkaupungissa vastaavasti Helsinki on luomassa omaa ”kampustaan”, vaikka todellisuudessa alueen lukiolaiset liikkuvat Lohja – Mäntsälä – Porvoo puoliympyrän sisällä. Kauniaisten liittyminen Äkäslompoloon on realistisempaa kuin metropolin ”yhteistyö”. Tämänhän Kalle Isokallio jo kertaalleen kirjallisesti todisti.

Helsingissä ei pystytä vähentämään lukioiden määrää, koska eri puolueet haluavat säilyttää tukialueidensa koulut. Ja vain kaupungin omat koulut on otettu puristuksiin. 1970-luvulla luodut keinotekoiset, ”korvaavat koulut ja lukiot” ovat eriväristen eminenssien suojeluksessa. Puhutaan kauniisti kampuksesta, vaikka todellisuudessa välitunti ei riitä koulusta toiseen jojoiluun. Ei siihen riitä kunnolla edes kokonainen hyppytuntikaan räntärateineen ja takkuilevine raitiovaunuineen. Vanhemmat ovat jo aikoja kuskanneet lapsia iltaharrastuksiin autoilla. Nyt tätä äidillisyyden uutta ilmentymää aletaan toteuttaa myös päivisin. Tai iltaisin isien mopoautohuoltamoissa. Ilman sitä kampuslukioissa liikkuminen ei onnistu.

Jos tämä Helsinkiin kaavailtu kampusmalli olisi jo käytössä, se olisi lakkautettu eri tahojen vaatimuksesta varsin pikaisesti. Jopa 1950-luvun vuorolukumallia pidettäisiin parempana ratkaisuna. Kampusmallia ja suurlukioita on yritetty väristellen perustella sillä, että niiden avulla voitaisiin tarjota harvinaisempien kielten tai muiden erikoiskurssien ja pienryhmien opetusta. Tähän on kuitenkin olemassa huomattavasti kustannustehokkaampia malleja. Nyt resursseja lisätään (lue: haaskataan) vain opintoneuvontaan. Lisäksi se, että opettaja tuntee oppilaidensa lähtötason ja oppimisstrategiat, on tutkimuksenkin valossa entistä keskeisempi hyvän oppimisen kriteeri.

Lukumääräisen opettaja – opiskelija -suhteen vääristyminen on myös akateemista koulutusta myöten suomalaisen opetuksen heikkouksia. Vain kontaktiopetuksella saavutetaan hyviä tuloksia – niin syrjäytyvien kuin motivoituneimpienkin oppilaiden kohdalla. Byrokraattien puolustusmekanismit ja salailu ovat osa tätä prosessia. Raumalla tehtyä suurlukiouudistusta ei haluta antaa tutkimuksen kohteeksi, koska hallinto ”tietää” kaiken olevan kunnossa, vaikka lukiolaiset, vanhemmat, opettajat ja paikallinen opettajankoulutus viestivät jotain ihan muuta.

Hallitusohjelmassa vaaditaan lukioverkoston harventamista. Kyseessä on poliittinen peiteilmaus, jolla salaillaan kyvyttömyyttä syvälliseen kuntauudistukseen. Taustalla väikkyvät myös virheellisesti tulkitut lukioiden ranking-listat ja kunnon kateus, joiden varjolla hyvin toimivia kouluja ja itsenäisiä kokonaisuuksia ollaan lakkauttamassa. Samanaikaisesti ollaan vaatimassa osaamiselle lisäresursseja, mutta ähkyilevissä lukiokampuksissa rahaa käytettäneen vain ovien metallinpaljastimiin. Näillä toimenpiteillä ollaan kallistamassa ja kaatamassa Suomen suurinta saavutusta ja kansainvälistä nähtävyyttä eli vielä toistaiseksi suorassa seisovaa koulutuksen PISA-tornia.

Hannu Salmi

KT, tutkimusjohtaja

Helsinki

Mikä on sisäilmaongelmien aiheuttaja?

Tässä asiantuntevassa kirjoituksessaan Erkki Fredrikson ei ota suoraan kantaa lukioverkkoa koskien vaan käsittelee laajemmin aihetta, joka koskee kaikkia rakennuksia - myös koulurakennuksia.

Julkisten tilojen sisäilmaongelmat ovat virinneet Jyväskylän taloutta vakavasti horjuttavaksi uhaksi. Niiden on laskettu aiheuttavan kymmeniin miljooniin nousevan korjaus- tai uudisrakennustarpeen lähivuosina. Tosin kukaan ei ole ottanut huomioon, että nykysäädösten mukaan uutta rakennettaessa ei voida taata, ettei homeongelmaa esiintyisi myös uudisrakennuksissa.

Koko maassa esiintyvien sisäilmaongelmaisten talojen tutkimuksissa on syynätty rakenteiden eristeitä, lattiapinnoitteita ja monia rakenteiden osia. Hometta löydetään helposti milloin mistäkin. Sisäilmaongelmista tiedottamisessa keskitytään kaikkeen muuhun mutta ei varsinaiseen ilmastointiin, sen laitteistoihin ja niiden vaikeaan tai jopa mahdottomaan puhdistettavuuteen. Alipaineistetun ilmastoinnin aiheuttamat mikrobikasvustot rakenteissa kyllä esitellään, mutta ei kerrota mikä tämän haitan alkuaan on aiheuttanut: virheellinen ilmastointinormisto ja sen mukaisesti toteutetut ilmastointikojeistot.

Koko ongelmaa kuvaava paradoksi on se että julkisissa tiloissa siivotaan huonetiloja päivittäin hyvin korkeiden hygieniavaatimusten mukaan, mutta umpinaisiksi ja sokkeloisiksi rakennettuja ilmastointikojeistoja, hormeja tai alas laskettujen sisäkattojen pölysedimenttiä ei puhdisteta koskaan. Oikeastaan vain ilmastointikoneistojen suodattimia pestään ja vaihdetaan harvakseltaan. Se joka on nähnyt vaikkapa kuukauden verran ilmaa läpi päästäneen suodattimen, ymmärtää näkemästään minkälaista mikrobipössyä se on ehtinyt huokoistensa läpi sisäilmaan jo välittää.

Väittämäni on, että yhä tehokkaammaksi viritetty ilmastointiala on kehittänyt ja virallisesti hyväksyttänyt sekä rakennettaviin että peruskorjattaviin rakennuksiin toteutettavaksi ilmastointinormiston, joka aiheuttaa pääosan julkisten rakennusten sisäilma- ja homeongelmista. Yksi todiste väärin mitoitetusta ja suunnitellusta julkisten tilojen ilmastointinormistosta on se, että koko maamme rakennuskannasta vain vähäinen osa on julkisia rakennuksia ja että homeongelmaa esiintyy melkeinpä vain julkisissa tiloissa. Samoin menetelmin ja materiaalein rakennettujen asuintalojen kamareissa esiintyy homeongelmia hyvin harvoin.

Vuosikymmeniä homeettomana toiminut Vaajakosken koulu purettiin viime vuosien homeisuuden takia maan tasalle. Palokan koulu purettiin myös kun sen rakenteissa oli havaittu runsaasti haitallisia mikrobikasvustoja. Kun 1920-luvulla rakennettuun Cygnaeuksen kouluun asennettiin uuden ilmastointinormin mukaiset laitteistot, tuli se lyhyessä ajassa homeiseksi. Kaikki nämä rakennukset ja lukuisat muut saivat ongelmansa sen jälkeen kun niihin oli asennettu uudet ja aiempaa tehokkaammat ilmastointijärjestelmät. Monet muistavat kuinka Jyväskylän kunnallistalon ensimmäinen ilmastointihanke 1970-luvulla aiheutti vakavan sisäilmaongelman, vaan kun se kytkettiin pitkäksi ajaksi pois päältä ja talon alkuperäinen koneellistamaton ilmanvaihtojärjestelmä oli toiminnassa, ongelmat poistuivat. Pääsääntöisesti jokainen vanha talo, jossa on oman rakennusaikaisen tavan mukaisia eloperäisiä eristeitä, sammalia, purua jne. tulee homeiseksi nykyisen ilmastointinormiston mukaisen alipaineistetun ilmanvaihtojärjestelmän myötä. Lukuisissa tutkimuksissa homeettomaksi todettu Jyväskylän Lyseo on tästä säännöstä ihmeellinen poikkeus.

Rakennushistoriallisia näkökulmia työssäni käsitelleenä olen saattanut tehdä huomion ilmiöstä, jossa yleistietämys rakennettavan rakennuksen ominaisuuksista on viime vuosikymmeninä korvautunut lukuisien kapeiden alojen asiantuntijoiden tietämyksellä. Rinnakkaisten alojen asiantuntijat eivät juuri pääse toistensa alan kehitystä kontrolloimaan tai siihen mitenkään puuttumaan. Pieniin osiin pilkotut urakat hankaloittavat myös tilannetta. Kun kukin on vastuussa vain omasta tontistaan, saattavat jonkin erikoisalan ratkaisut vaarantaa kokonaisuuden onnistumisen.

Keskussairaalan vaikeita sisäongelmia tarkasteltaessa tulisi muistaa että tämäkin rakennuskompleksi toimi vuosikymmenien ajan ilman minkäänlaisia sisäilmaongelmia. Silloin oli erilainen normisto ilman vaihtuvuuteen. On syytä kysyä onko nykyisten säädösten mukainen tehokas ilman vaihtuminen sellainen itseisarvo että sen aiheuttamien vakavien sisäilmaongelmien vuoksi tulisi koko valtava rakennuskompleksi hylätä ja rakentaa kymmeniä miljoonia maksava uusi sairaala. On kiistatonta että nyt vallitsevat normit eivät takaa terveellistä sisäilmaa uusissakaan rakennuksissa. Lääkärien käyttämän metodin mukaisesti olisi tehtävä perusteellinen diagnoosi koko taudista, ja etenkin sen aiheuttajasta.

Entäpä jos saataisiinkin monilla muilla rakentamisen aloilla tunnettu poikkeuslupa ja toteutettaisiin huippumodernia hygienistä tekniikkaa soveltava ja nykyistä järkevämmin mitoitettu ilmastointi nykyiseen rakennuskompleksiin, - niin ja säästettäisiin muutama kymmenen miljoonaa.

Alvar Aallosta kerrotaan tarinaa, että hän olisi 1970-luvulla lausunut kansainvälisen ilmastointialan kongressin avajaissanoissaan: ”Sen jälkeen kun roomalaiset keksivät avattavan ikkunan ei ilmastointialalla ole tapahtunut mitään merkittävää”. Mahtaneeko pitää paikkaansa.

Erkki Fredrikson

kamarineuvos, fil. lis.