Koulut kuntauudistumattomuuden uhreina

Hannu Salmen mielipidekirjoitus on julkaistu lyhennettynä Helsingin Sanomissa 23.12. perjantaina. Julkaisemme alkuperäisen kirjoituksen.

Julkishallinnon ähkytauti jatkuu. Nyt koulut ovat joutumassa kuntauudistumattomuuden uhriksi. Kun useampikaan peräkkäinen hallitus ei saa kuntauudistusta aikaiseksi, paikallishallinnoissa kehitetään yhä uusia kummallisuuksia säästöjen nimissä. Vain hallintovirat säilytetään.

Uusin esimerkki tästä on supersuurien lukioiden luominen. Epäkehityksen esimerkit löytyvät mm. Jyväskylästä, Helsingistä ja Raumalta.

Huippuyliopistoista lähtenyt lumeaaltoilu on nyt saavuttanut kuntatason koulutusbyrokraatit. Lukioiden tilalle halutaan myyttisiä ”kampuksia”. Tämä on kuitenkin vain opetusta ja oppimista tuntemattomien taskulaskinsuunnittelijoiden harha ja stiignafuulia-sana varsinaisessa merkityksessä. Kiertoilmauksella ”kampus” yritetään vain hämätä. Lukioille ei todellisuudessa tarjota mitään uutta, vaan uudella nimellä vanha kokonaisuus peitellään ja samalla siihen tehdyt leikkaukset salataan. Ja ainoat lisäykset tulevat vain opetushallinnon jäsenkirjavirkaosastoille.

Jyväskylässä ollaan lakkauttamassa maailman vanhinta suomenkielistä oppikoulua eli Jyväskylän lyseota. Tuleekohan siitä päiväkoti vai uusi kapakka tulevissa tuottavuuden visioissa? Päätösehdotuksen tekee ”lukioliikelaitoksen” johtaja. Kyseessä ei siis ole nykykatsannossa koulu vaan firma. Valtion liikelaitosten mokailut saavat nyt aivan uuden ulottuvuuden. Tämä on raadollisin osa Jyväskylän seudun kuntaliitosprosessia, jonka hinta revitään teinien selkänahoista. Twitterieissä ja Facebookissa uudistus saa ihan omat nimikkeensä. Maamme koulutuksen perinteinen johtotähti on saavuttamassa nyt aivan uuden aseman sisällöllisen koulukonkurssin avulla ”Suomen Ateenana”.

Pääkaupungissa vastaavasti Helsinki on luomassa omaa ”kampustaan”, vaikka todellisuudessa alueen lukiolaiset liikkuvat Lohja – Mäntsälä – Porvoo puoliympyrän sisällä. Kauniaisten liittyminen Äkäslompoloon on realistisempaa kuin metropolin ”yhteistyö”. Tämänhän Kalle Isokallio jo kertaalleen kirjallisesti todisti.

Helsingissä ei pystytä vähentämään lukioiden määrää, koska eri puolueet haluavat säilyttää tukialueidensa koulut. Ja vain kaupungin omat koulut on otettu puristuksiin. 1970-luvulla luodut keinotekoiset, ”korvaavat koulut ja lukiot” ovat eriväristen eminenssien suojeluksessa. Puhutaan kauniisti kampuksesta, vaikka todellisuudessa välitunti ei riitä koulusta toiseen jojoiluun. Ei siihen riitä kunnolla edes kokonainen hyppytuntikaan räntärateineen ja takkuilevine raitiovaunuineen. Vanhemmat ovat jo aikoja kuskanneet lapsia iltaharrastuksiin autoilla. Nyt tätä äidillisyyden uutta ilmentymää aletaan toteuttaa myös päivisin. Tai iltaisin isien mopoautohuoltamoissa. Ilman sitä kampuslukioissa liikkuminen ei onnistu.

Jos tämä Helsinkiin kaavailtu kampusmalli olisi jo käytössä, se olisi lakkautettu eri tahojen vaatimuksesta varsin pikaisesti. Jopa 1950-luvun vuorolukumallia pidettäisiin parempana ratkaisuna. Kampusmallia ja suurlukioita on yritetty väristellen perustella sillä, että niiden avulla voitaisiin tarjota harvinaisempien kielten tai muiden erikoiskurssien ja pienryhmien opetusta. Tähän on kuitenkin olemassa huomattavasti kustannustehokkaampia malleja. Nyt resursseja lisätään (lue: haaskataan) vain opintoneuvontaan. Lisäksi se, että opettaja tuntee oppilaidensa lähtötason ja oppimisstrategiat, on tutkimuksenkin valossa entistä keskeisempi hyvän oppimisen kriteeri.

Lukumääräisen opettaja – opiskelija -suhteen vääristyminen on myös akateemista koulutusta myöten suomalaisen opetuksen heikkouksia. Vain kontaktiopetuksella saavutetaan hyviä tuloksia – niin syrjäytyvien kuin motivoituneimpienkin oppilaiden kohdalla. Byrokraattien puolustusmekanismit ja salailu ovat osa tätä prosessia. Raumalla tehtyä suurlukiouudistusta ei haluta antaa tutkimuksen kohteeksi, koska hallinto ”tietää” kaiken olevan kunnossa, vaikka lukiolaiset, vanhemmat, opettajat ja paikallinen opettajankoulutus viestivät jotain ihan muuta.

Hallitusohjelmassa vaaditaan lukioverkoston harventamista. Kyseessä on poliittinen peiteilmaus, jolla salaillaan kyvyttömyyttä syvälliseen kuntauudistukseen. Taustalla väikkyvät myös virheellisesti tulkitut lukioiden ranking-listat ja kunnon kateus, joiden varjolla hyvin toimivia kouluja ja itsenäisiä kokonaisuuksia ollaan lakkauttamassa. Samanaikaisesti ollaan vaatimassa osaamiselle lisäresursseja, mutta ähkyilevissä lukiokampuksissa rahaa käytettäneen vain ovien metallinpaljastimiin. Näillä toimenpiteillä ollaan kallistamassa ja kaatamassa Suomen suurinta saavutusta ja kansainvälistä nähtävyyttä eli vielä toistaiseksi suorassa seisovaa koulutuksen PISA-tornia.

Hannu Salmi

KT, tutkimusjohtaja

Helsinki